Ohjelma paikan mukaan

Vegfestin ohjelma tarkentuu koko ajan!

Perjantaina Vegfest aukeaa Keskustorilla klo 13 maissa, mutta jo sitä ennen on ohjelmaa nuorille Vanhalla kirjastotalolla. Viikonlopun juontajaparimme Sampo Marjomaa ja Pirjo Heikkilä johdattelevat yleisön eri ohjelmanumeroihin. Torilla käydään mm. kouluruokakeskustelua, infotaan urheilijan kasvisruokavaliosta, järjestöt esittelevät toimintaansa ja illalla on ikärajaton YAD:n järjestämä disko.

torihappeningiaLauantaina paikalle saapuvat myös yritykset. Luvassa on myös monenlaisia luentoja ravitsemuksesta ja terveydestä, eläinten oloista, ympäristöasioista ja aktivismista. Illalla on musiikkiesiintyjiä.

Sunnuntaina mm. aloitellaan aamuisella brunssilla, keskustellaan kasvissyöjän arjesta ja lapsiperheiden kasvissyönnistä. Ohjelmaa myös lapsille. Muuta ohjelmaa ovat mm. eripituiset elokuvat Vanhalla kirjastotalolla ja näyttelyt ja keikat eri puolilla Tamperetta.

muffinsiRuokamyyjien tarjonta on monipuolista ja torilta löytyy mm. makeita ja suolaisia leivonnaisia ja pikkupurtavaa ja vaikkapa aasialaista tai intialaisvaikutteista ruokaa. Luvassa myös ilmaisia maistiaisia pitkin päiviä. Kannattaa tulla maistamaan!

Vegaanioppailtamme voi kysyä kasvissyönnistä ja heiltä saa mm. monipuolisen opasvihkosen, jossa on kerrottu millaisia kasvisvaihtoehtoja on tarjolla tamperelaisissa ravintoloissa.

 

Missä Vegfest järjestetään?

Vegfest järjestetään Tampereen keskustorilla. Keskustori sijaitsee keskellä kaupunkia, lyhyen kävelymatkan päässä sekä rautatie- että linja-autoasemalta. Keskustorin kupeessa Vanhalla kirjastotalolla järjestetään osa luennoista ja siellä näytetään myös kasvissyöntiaiheisia elokuvia. Iltaisin musiikki soi mm. Vastavirta-klubilla ja Yo-talolla. Näyttelyitä järjestetään mm. Sampolassa ja Hirvitalolla. Katso kartat tältä sivulta.

 

Käsiohjelma

Katso tästä käsiohjelma!

Koko viikonlopun

Festivaalialue

Muu: Viheralue

Vegfestin viheralueella voi mm. vaihtaa toisten kanssa perennoja, taimia ja siemeniä. Ossi Kakko esittelee villivihanneksia. Villivihanneshapatteita ja taimia myynnissä. Tietoa kaupunkiviljelystä, paikalla Dodo ry (perjantaina), Kurpitsatalo (lauantaina), Tamperen Vihreät ja Vihreät Nuoret (la-su).

Muu: Jaossa humoristisia vegerunoja

Jaossa Kimmo Rotkon humoristista vegerunovihkosta, nouda omasi!

Oma Valinta

Pohdin asiaa huolella, pohdin asiaa kunnolla / pohdin sitä järellä ja pohdin omalla tunnolla. / Mutta pyörittelenpä asiaa mitenpäin vaan / niin aina siitä saman lopputuloksen saan.

Ja loppujen lopuks koko valinta ei oo vaikkee / eikä vanhoja tapoja kohtaan olo oo haikkee. / Koska ennemmin ku Jussin Jänöltä niskat mie taitan / mie teen tietosen valinnan mitä suuhuni laitan.

Ja kun vielä otan selvää asioista / tärkeitä aineita keholle riittää; / enkä ois ees uskonu moista: / et tästä kaikesta luontoäiti kiittää.

Joten sen sijaan että menisin perse eellä puuhun / mie voin ihan ite päättää mitä mie laitan suuhun. / Ja kun vielä koko lihateollisuus on iso ylilyönti / on miulle luonnollinen valinta tää miun kasvissyönti.
 

Eri paikoissa

Muu: Vegfestin aikaisia tarjouksia
Kahvila Valossa Latte soijamaidosta 3,50 € ja lämmin kasvis-tofu foccaccia 4,50 €!
Zarillossa Burger falafelpihvillä, tofulla ja salsalla + Ranskalaiset, salaatti ja juoma (olut/limu) 8€!
Tarjous myös Fuudiksessa. Ravintola Kahvillassa, Yo-talolla ja Vastavirta-klubilla vegaanisia drinkkejä!

Näyttely: Vegfest 2010 -taidenäyttely
Kristiina "Krisse Sydän" Tuominen, Jenni Munne
Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon yläkerran näyttelytilassa 8.5.-30.5. esillä Vegfest 2010-taidenäyttely.

Taidenäyttelyssä eläinoikeusteemaista ja kantaaottavaa taidetta esillä Kristiina "Krisse Sydän" Tuomiselta ja Jenni Munnelta. Kristiina "Krisse Sydän" Tuomiselta esillä valokuvataidetta, jossa yhdistellään eläinoikeusteemaa fetissivalokuvauksen keinoihin ja iloisilla väreillä leikittelyihin. Jenni Munnen piirrokset ja maalaukset kommentoivat eläinten kohtelua.

Näyttely ti - su auki klo 12-18, ollen esillä 8.5.-30.5.2010.

Klikkaa suuremmaksi:

Sampola

Näyttely: Vegfest-näyttely

Tampereella Sampola-keskuksen kirjaston puolen aulassa on 3.5. - 3.6.2010 esillä Vegfest-näyttely. Materiaalissa edustettuna niin Vegfest erinäisin julistein vuodelta 2008 ja 2010 kuin laajemminkin Vegaaniliiton ja muitten eläinoikeusyhdistysten toiminta. Vitriineissä ja sermeissä esillä paljon aiheeseen liittyvää materiaalia, mm. rintanappeja, paitoja, julisteita, lentolehtisiä, tarroja, lehtisiä, esitteitä ja jopa eläinoikeusteemaisilla tarroilla koristeltu Liekehtivät Oravat-kokoonpanon esityksissä käytetty akustinen kitara.

Pääteltta

Muu: Juontajat
Sampo Marjomaa, Pirjo Heikkilä

Vegfestin perjantain ja lauantain juontavat
Nelosen Hauskat kotivideot -juontaja
Sampo Marjomaa ja stand-up -koomikko Pirjo Heikkilä!

Näyttely: Kasvissyöntinäyttely
Pääteltassa voit tutustua viikonlopun ajan kasvissyöntinäyttelyyn julisteiden ja oikean kasvisruokapyramidin muodossa.

Luentosali

Klo 12.00
Näyttely: Design Against Fur -julistenäyttely
Julistenäyttely on koottu vuoden 2005-2009 Design Against Fur -julistekilpailun parhaimmista ja palkituista töistä. Näyttely esillä pe klo 12.00 - su klo 16.30.

Vegfest-kahvila

Klo 13.00
Muu: Vegfest-kahvila
Vegaaninen pitopalvelu Ruskanväri, Ravintola Kahvilla

Tule syömään ja juomaan Vegfest-kahvilaan! Herkullisen menun tarjoavat Vegaaninen pitopalvelu Ruskanväri ja Ravintola Kahvilla. Kahvila auki koko Vegfestin aukioloajan aamusta iltaan. Muista myös sunnuntain brunssi!

Katso kahvilan antimet seuraavista kuvista.

Perjantai

Festivaalialue

Muu: Hiilikuutio-tempaus
Polttava Kysymys

Polttava Kysymys järjestää perjantaina Keskustorilla hiilikuutiotempauksen, jossa pyritään havainnollistamaan eri maiden hiilijalanjälkeä per henkilö kuutioiden avulla.

Klo 13.00
Muu: Viittomakielinen opastus

Viittomakielinen opastus Info-teltalla pe 13-15.

Pikkuteltta

Klo 13
Muu: Työpajoja

Pikkuteltassa tehdään pinssejä ja sabluunoita ja mietiskellään esineinstallaatioiden ääressä. Työpajat auki klo 13-18.30.

Klo 18.30
Puheenvuoro: Blogin pitäminen
Veg'arome ja honeysucklebeet

Ruokabloginpitäjät Amir Arisson (honeysucklebeet) ja Laura Nissinen (Veg'Arome) kertovat bloginpidosta.

Pääteltta

Klo 13.00
Muu: Vegfestin alkusanat
Järjestäjät

Vegfestin järjestäjät julistavat tapahtuman alkaneeksi!

Klo 13.15
Muu: Järjestöjen puheenvuorot
Eri järjestöjä

Tapahtumaan osallistuvat järjestöt kertovat lyhyesti itsestään.

Klo 14.00
Puheenvuoro: Ilmastonmuutos ja ympäristö lautasella
Leo Stranius

Leo Stranius, HM, toimii Luonto-Liiton pääsihteerinä ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajana. Stranius tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä Tampereen yliopistossa ja on tyytyväinen askeetikko.

http://leostranius.fi/


Klo 15.00
Keskustelu: Mikä tökkii kouluruoassa?
Leo Stranius, Joonas Lepistö, Leena Marjamäki, Sari Kuusisto, Tarja Alatalo

Suuri kouluruokakeskustelu, johon osallistujat vastaavat aiemmin päivällä olleen nuorten kasvisruoan kehittämistyöpajan herättämiin kysymyksiin. Osallistujina Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius, kaupunginvaltuutettu Joonas Lepistö (SDP), Kalevan lukion opettaja Leena Marjamäki, Sari Kuusisto Tampereen Rudolf Steiner -koulusta sekä Tampereen Aterian johtaja Tarja Alatalo.

Klo 16.30
Muu: Breikkausta ja proteiinia
Heikki Harju, Tuukka Simonen, Timo Alanko

Lajiesityksiä ja tietoa urheilijan kasvisruokavaliosta. Puhumassa Heikki Harju (ravintovalmentaja ja personal trainer), esiintymässä mm. Tuukka Simonen (breakdance) ja Timo Alanko (taekwondo).

Klo 19.00
Musiikkia: Nuorten ikärajaton ja päihteetön disko
Dj Anssi V

Hittibiisejä ajan hermolla.

Järjestäjä: Youth Against Drugs ry (YAD)

Lipunmyynti alkaa klo 18.30. Liput 3e (sisältää narikan). Ennakkoliput: Nuorisokahvila Uniikki ja Runsaudensarvi.

50 ensimmäistä lipun ostanutta saa suklaapatukan!

Maistatusteltta

Klo 13.00
Maistatus: Makaronilaatikkoa

Vegfestin järjestäjät maistattavat vegaanista makaronilaatikkoa, johon ei tarvita munia eikä lehmänmaitoa.

Klo 14.15
Maistatus: Kasvispannua ja ohra-lisuketta
Itu Biodyn ja Raisio

Klo 16.30
Maistatus: Miniburgereita
Veg'Arome & honeysucklebeet

Klo 18.45
Maistatus: Soijapyöryköitä ja kastiketta

Klo 20.00
Musiikkia: We Laugh Underwater

Tamperelainen bändi We Laugh Underwater (Eero Savela: Vocals and b.guitar, Wellu Leppälä: Guitar, Piano and b.vocals). Akustista indie soitantaa kahden kitaran voimin.

http://www.myspace.com/ccism

Ilmainen sisäänpääsy!

Muutokset mahdollisia.

Klo 22.15
Muu: Seitankinkkubingo

Bingossa palkintona seitanista tehty "kinkku". Ilmainen.

Klo 21.00
Musiikkia: Leppoisaa musiikkia
Alma Sipilä, Junnu Ikonen

Junnu Ikonen, kitaristi, laulaja, lauluntekijä. Esiintyy Rukiinen-duolla, Hanna Ruuskasen bändissä sekä Junnu Ikonen Folksilla.


http://www.junnuikonen.net/

Alma Sipilän kauniit pianomelodiat ja pintaa syvemmälle leikkaavat sanoitukset luovat musiikkia, jota kuulijansa kuvaavat  hauraaksi, läsnäolevaksi, rehelliseksi ja koskettavaksi. Tamperelainen Alma Sipilä on astunut sooloartistina esille vasta viime vuoden aikana, mutta on musiikillaan löytänyt tiensä suoraan kuulijoidensa sydämiin. Pehmeä piano, voimakas ääni ja herkkä nainen näiden molempien takana muodostavat kokonaisuuden, joka liikuttaa, lämmittää ja jättää hymyn huulille.

http://www.youtube.com/watch?v=MeknXb5MGEQ

Ilmainen sisäänpääsy! Muutokset mahdollisia.

Klo 21.00
Musiikkia: Reilu Klubi
Poutatorvi, The Surftones, Pointless Note Djs
Kangasalla v. 2005 perustettu Poutatorvi yhdistelee hyperenergisessä, lähinnä instrumentaalisessa rytmimusiikissaan elementtejä funkista, jazzista, skasta ja konsolipelimusiikista, sekä laajalti eri etnisistä musiikkikulttuureista. Liveakti on maanisen riehakasta ja poljento villitsee kuulijat tanssimaan hullun lailla. Poutatorvi onkin hankkinut mainetta erinomaisena bilebändinä, ja saanut paljon kiitosta livemeiningistään. Yhtye julkaisi vastikään debyyttipitkäsoittonsa.
 
http://www.myspace.com/poutatorvi
The Surftones on viisijäseninen instrumentaalikokoonpano Jyväskylästä. Bändi on groovannut vuodesta 1996 ja heidän musiikkityylinsä on vaihdellut vuosien aikana alun garagesurfista hyvin erilaisiin tunnelmiin.
 
Musiikkia voi kuvata tyyleillä funk, disco, lounge, progressive rock. The Surftones yhdistelee näitä tyylejä hyvällä (ja huonolla) maulla, mutta aina pilke silmässä ja hyvin tuloksin.

http://www.myspace.com/thesurftones
 

Pointless Note Dj's ei halua sulloa itseään mihinkään genrerajoihin, vaan pitää musiikinsoittamisen lähtökohtana ihmisten viihdyttämistä ja tanssilattian tukkeuttamista. Heidän valikoimastaan löytyvät kaikki parhaat jalanheiluttajat klassisista disco-raidoista uusimpaan nu-raveen ja koska pojat ovat poistaneet itseltään katu-uskottavuuden niin he eivät ole pelokkaita kokeilemaan kummallisiakin yhdistelmiä yleisönviihtyvyyden takaamiseksi. Nämä vinyylinvemputtajat ovat vuosien varrella esiintyneet satoja kertoja erilaisissa tapahtumissa, mutta nykyisin valitsevat enää heitä itseään eniten innostavat keikat. In the name of the dance-floor - we salute you. 

Ovet auki klo 21, show alkaa n. klo 23. Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin, Tampereen sosiaalifoorumin ja Mahdollisuuksien torin, ja Reilun kaupan puolesta ry:n tueksi. Ennakkoliput: Vegfestin Info-teltta (keskustori) ja Sosiaalifoorumin infopiste (Werstas) perjantaina 21.5.

Saatavilla reiluja ja vegaanisia drinkkejä!

Muutokset mahdollisia.

Klikkaa isommaksi:

Klo 22.00
Musiikkia: Vegfest jatkokeikka
Presley Bastards, Aortaorta, Pekko Käppi

Presley Bastards

http://www.myspace.com/presleybastards

Aortaorta

http://www.myspace.com/aortaorta

Pekko Käppi

http://www.myspace.com/pekkokappi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Muutokset mahdollisia.

Klikkaa suuremmaksi:

Lauantai

Eri paikoissa

Klo 10.00
Muu: Villit nautinnot -retki
Päivi Mattila

Retkellä opetellaan tunnistamaan 5 - 10 yleisintä toukokuussa poimittavaa villivihannesta: nokkonen, vuohenputki, voikukka... Saat vinkkejä niiden käyttämisestä ruoaksi ja terveellisyydestä. Retkellä kerätään aineksia myös villivihannesten hapatusopetusta varten, joka alkaa klo 12.30.

Ilmoittautuminen etukäteen Vegfestin infoteltalle, kurssille otetaan 10 innostunutta. Kokoontuminen klo 10.00 info-teltalla, josta hyppäämme yhdessä paikallisbussiin #21. Voit myös suoraan tulla Pispalaan, tapaamme klo 10.25 Hirvikadun pysäkillä, josta siirrytään Tahmelan rantaan kasveja bongaamaan. Säärajoitus: kovalla sateella kurssi peruuntuu. Ota 1 euro mukaan kurssimonistetta varten.

Opettajana Päivi Mattila, joka opiskelee tällä hetkellä keruutuotetarkastajan ammattitutkintoa ja on Härkäpapua sarvista -keittokirjan kirjoittajia.
 

Klo 14.00
Muu: Vegaaninen kauppakierros

Lauantaina tehdään vegaaninen kauppakierros Tampereen kauppoihin. Kierroksella neuvotaan minkälaisia vegaanisia tuotteita löydät mistäkin kaupasta. Kierrokselle mahtuu n. 12 henkilöä, ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen pekka.vegfest@gmail.com. Tapaaminen Info-teltalla.

Pääteltta

Klo 10.00
Muu: Lauantain avauspuhe
Järjestäjät

Vegfestin lauantain ohjelma alkaa!

Klo 10.30
Puheenvuoro: Sikahyvä elämä?
Tanja Eskola

Miten suomalaiset siat todella voivat ja voisiko sikojen elämää parantaa? Puhujana Tanja Eskola Eläinsuojeluliitto Animaliasta.

Klo 11.00
Puheenvuoro: Eettinen kuluttaminen eläinoikeuksien näkökulmasta
Saara Kupsala
Saara Kupsala (MA) on nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja hän tekee sosiologian alan väitöskirjaa ruoankulutuksen politisoitumisesta. Siinä hän tarkastelee kuluttajien eläinkäsityksiä sekä eläinten moraaliseen asemaan ja hyvinvointiin liitettyjä kulttuurisia merkityksiä.

http://www.joensuu.fi/polle/tutkijat/index.html

Klo 12.00
Puheenvuoro: Ravinnon kulmakivet kuntoon
Mikko Lehtola ja Johanna Kaipiainen

Mikko Lehtola (personal trainer, superfood-asiantuntija) ja Johanna Kaipiainen (ETM, Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija) kertovat kasvisperäisen ravinnon perusteista.

Klo 13.00
Keskustelu: Helppoa kasvissyöntiä
Jere Nieminen, Beryl Furman, Eveliina Lundqvist, Santeri Hurnanen, Timo Alanko, Amir Arisson, Laura Nissinen, Annika Kettunen ja Olli Vuokko

Mitä kautta kulkee tie kasvissyöjäksi? Mitä kannattaa muistaa ja huomioida omalla polullaan? Helppoa kasvissyöntiä -keskustelussa esiintyvät kertovat omasta kasvissyönti-taustastaan ja sen jälkeen vastailevat juontajan ja yleisön esittämiin kysymyksiin.

Keskustelua vetää Herne Rokkaa -keittokirjan kirjoittaja ja ympäristöpolitiikan tutkija Jere Nieminen. Omista kokemuksista kertomassa kuvataiteilija Beryl Furman, maatalous- ja metsätieteen maisteri Eveliina Lundqvist, lukiolainen Santeri Hurnanen, tradenomi ja urheilija Timo Alanko, teollisen muotoilun opiskelija Amir Arisson (ruokablogi "honeysucklebeet"), opiskelija Laura Nissinen (ruokablogi "Veg'Arome"), ympäristöpolitiikan ja -oikeuden opiskelija Annika Kettunen ja viestinnän opiskelija Olli Vuokko.

Klo 14.30
Muu: Eettinen muotinäytös
Kevyemmän kuluttamisen asialla, kertakäyttökulttuuria vastaan. Mukana  Mielikuvituskirahvi, Mieli-tuote, Eveliina Pudas, Forget-Me-Not, Kaunotar&Kulkuri, Sannatuulian puoti, Heluna Fashion, Viivi Mäki-Vaurio, Maru’s Bags.

Katso mainos ja tarkemmat tiedot (klikkaa suuremmaksi).

Klo 15.30
Puheenvuoro: Kauneutta ja hyvinvointia kaikille
Anni Linnavirta, Sanna Alaruikka, Tanja Eskola

Tietoa eläin- ja ympäristöystävällisestä kosmetiikasta ja eläinkokeista. Puhumassa Anni Linnavirta (managing director) Valanni Cosmetics Oy:stä, Sanna Alaruikka Sannatuulian Puodista ja Animalian tiedottaja Tanja Eskola.

Klo 16.00
Puheenvuoro: Onko veganismi uskonto?
Antti Nylén
Antti Nylén puntaroi väitettä veganismin uskonnonkaltaisuudesta. Onko veganismissa oikeasti uskonnon piirteitä? Entä onko uskonnoissa jotakin, mitä vegaanin kannattaisi lähemmin ajatella?
Klo 17.00
Keskustelu: Tuotantoeläintaivas
Joonas Lepistö, Mikko Aaltonen, Akuliina Saarikoski, Pia Viitanen

Voivatko suomalaiset tuotantoeläimet harvinaisen hyvin, kuten tuottajat väittävät? Ovatko aktivistit huijanneet ihmisiä kuvillaan? Missä eläinten kohtelussa todella mennään ja mitä sille on tehtävissä? Onko taivaaseen pääsy ainoa todellinen helpotus, joka tuotantoeläimille on tarjolla? Vai onko poliitikoilla tarjolla ratkaisu- tai parannusehdotuksia?

Keskusteluun osallistuvat kaupunginvaltuutetut Joonas Lepistö (sdp) ja Mikko Aaltonen (vas.), eläinoikeusaktivisti Akuliina Saarikoski ja kansanedustaja (sd.) Pia Viitanen.

Klo 19.00
Musiikkia: Vegfest-iltaklubi
Petra, Vanja, Tampo

Petra
Tamperelainen laulaja/lauluntekijä joka vaikuttaa mm. yhtyeissä Duo
Hurme sekä UTU. Esiintyy Vegfestissä soolona. Akustista ja intiimiä
musiikkia. Petran utuisen jatsahtava ääni ja mielenkiintoiset sävellykset
solmiutuvat vahvan henkeväksi kokonaisuudeksi.
http://www.myspace.com/utuspace

Vanja
Tuore rap-artisti Tampereelta, rauhaisaa, melodista ja ajatuksia herättävää. Vanjan musiikissa kuulee myös klassisen musiikin elementtejä.

Tampo
Kusti Vuorisen luotsaama pumppu sykkii parasta rytmimusiikkia Tampereelta, ehkä jopa koko maailmasta! Astu Tampon jokilaivaan ja seilaa tuntemattomiin maanosiin!
http://www.myspace.com/tampoband
 

Klikkaa suuremmaksi:

50:lle ensimmäiselle lipun ostajalle ilmainen tuotekassi. Lisäksi muiden lipunostajien kesken arvotaan yksi ylimääräinen kassi.

Liput 6e, sis. narikan. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Lippujen ennakkomyynti (vain käteinen): Runsaudensarvi, Kuninkaankatu 17 ja Vastavirta-klubin Yläkerta, Pispalan valtatie 39.

Muutokset mahdollisia.

Järjestäjä: Hirvitalo

Maistatusteltta

Klo 10.00
Maistatus: Tuoreruokaa
Tuoreverso

Klo 12.00
Maistatus: Ruokaa hampusta
Matti Aalto

Maistiaisina hamppu-kaurakeksejä ja paahdettuja hampunsiemeniä.

Klo 14.15
Maistatus: Leivonnaisia
Pitopalvelu Soppaa Soittajille

Klo 16.30
Maistatus: Seitanpihvejä, suklaatryffelikakkua ja salmiakkisitruunamuffineja
Inna Somersalo

Keittokirjailija Inna Somersalo maistattaa vehnägluteenista tehtyä, lihankaltaista seitania, suklaatryffelikakkua ja salmiakkisitruunamuffineja.

Klo 18.45
Maistatus: Levitteitä leivälle
Päivi Mattila

Keittokirjailija Päivi Mattila tarjoilee näytteitä erilaisista levitteistä.

Pikkuteltta

Klo 10.30
Puheenvuoro: Rasvahappojen aineenvaihdunta
Nina Seppälä

Miten omega-rasvahapot vaikuttavat elimistössä? Tietoa eri kasviöljyjen rasvahappokoostumuksesta. Puhujana Nina Seppälä, puutarhuri.

Klo 11.30
Puheenvuoro: Äitimaa-luomuruokapiirin toiminnan ja ayurveda-hoidon esittely
Ari Kero ja Aino Yli-Frantti

Äitimaa-luomuruokapiirin toiminnan ja ayurveda-hoidon esittely ja tuote-esittelyitä

www.aitimaakeskus.com

Klo 12.30
Muu: Villivihannesten hapattaminen
Ossi Kakko
Työpajassa hapatetaan villivihanneksia, jotka kerättiin aamuisella "Villit nautinnot" -retkellä. Osallistujia pyydetään tuomaan oma liotettu ja pesty purkki vihanneksia varten. Opastamassa Ossi Kakko, dokumentaristi ja keräilijäpuutarhurin elämäntavan opiskelija.
Klo 13.30
Puheenvuoro: Ravintorikkaan raakasuklaan valmistus kotona
Cacao Flow / Tommi Asikainen

Cacao Flow / Tommi Asikainen tulee opastamaan, kuinka valmistaa laadukkaista ravintotiheistä aineista omaa raakasuklaata helposti kotona. Lyhyen luennon aikana käydään läpi yksinkertaisen raakasuklaan valmistus ja kurkistetaan myös ammattimaisempiin valmistustapoihin. Vinkkejä kaakaon ja raakasuklaan ravintoasioista ja terveysvaikutuksista tullaan myös kuulemaan.

Klo 14.00
Puheenvuoro: Opi kuuntelemaan kehoasi
Heidi Kuusisto / Navadina

Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan, mutta silti olemme sairaampia kuin ikinä. Saavuttaaksemme tasapainon sekä nostamalla tasoamme paljon korkeammalle tulisikin meidän kirjatiedon ja auktoriteettien sijaan alkaa opettelemaan kuuntelemaan omaa kehoamme. Se onkin tässä kiireyhteiskunnassa haasteellinen prosessi, mutta tällä luennolla kerron hyviä työkaluja, miten pääset ainakin alkuun matkallasi kohti luonnollisempaa ja nautinnollisempaa elämää.

Puhujana Heidi Kuusisto (Navadinasta), jonka quinoaa! -blogi oli Suomen 3. suosituin terveysblogi viime vuonna.

Klo 15.00
Puheenvuoro: Miten kasvissyönti voisi hyödyttää Suomen maataloutta?
Ville Idström

Vuosikymmeniä kasvikset on nähty Suomessa vähäarvoisena eläinten rehuna ja eläintuotteet taas arvokkaina tuotteina. Kasvissyönnin uusi näkökulma voisi saada suomalaisen maataloustuotantonnon taas kannattavaksi. Puhujana yrittäjä Ville Idström.

Klo 16.00
Puheenvuoro: Haluatko geenitekniikan lautasellesi?
Liisa Kuusipalo

Geenitekniikalla muunnettuja kasveja ollaan tuomassa Suomen pelloille ja elintarvikkeisiin. Asiaa säätelevä laki on nyt eduskunnassa. Suuria taloudellisia etuja ei ole luvassa. Luento esittelee tieteellisiä tutkimuksia, jotka kertovat riskeistä  luonnolle ja terveydelle. Haluatko Sinä koe-eläimeksi? Puhujana: FT, solubiologi Liisa Kuusipalo, kansalaisjärjestöjen yhteinen GMO-vapaa Suomi-hanke.

Klo 17.00
Muu: Vegaaniyrittäjien tapaaminen

Vapaamuotoinen tapaaminen, jossa jokainen voi tuoda esille omia kokemuksiaan, kuulumisiaan, kysymyksiään sekä yhteistyöehdotuksia. Avoin kaikille, joita aihe kiinnostaa. Keskustele muiden kanssa siitä, miten omat arvot voi yhdistää tekemäänsä työhön. Mukana mm. Vegetukun Tuukka Simonen, Ville Idström Asokasta ja Heluna Fashionin Timo Kiviniemi.

Luentosali

Klo 11.00
Puheenvuoro: Our Food, our Health, our Life! (englanniksi)
Michael Drouin

What do we know of our own reality and that of the world out there? How we feel and understand what we know? And, at the end of the day, what do we DO about all of the above?

Come along a short journey of an hour or so exploring the Cultural, Societal and Political issues around our Food, Health and Life.

Festivaalialue

Klo 11.00
Muu: Myyntikojut aukeavat

Klo 11.00
Muu: Viittomakielinen opastus

Viittomakielinen opastus Info-teltalla la 11-16.

 

Kabinetti

Klo 13.00
Puheenvuoro: Kokonaisvaltainen hyvinvointi luonnollisesti
Jenni Saukkonen

Puhumassa Jenni Saukkonen (natural health therapist).

INSPIRAATIO JA YMMÄRRYS kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista luontaisin tavoin
 
Terveys ja hyvinvointi on kaikkien syntymäoikeus. Todellinen terveys on syvää henkistä, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja elämää täynnä energiaa, ei ainoastaan sairauden poissaoloa.

Keho, mieli ja henki muodostavat kokonaisuuden, jonka polttoainetta ovat puhdas ja monipuolinen ravinto, raitis ilma ja liikunta, hyvät sosiaaliset suhteet ja hyvinvointia kannustava ympäristö, rentoutuminen ja lepo, kehittävä älyllinen toiminta ja pohdinta ja monipuolinen, vapaa itseilmaisu.

Elämän tarkoitus ei ole ainoastaan sairauden poissaolo. Hyvinvoinnin,  tasapainoisen ja onnellisen elämän takana on ilo herätä uuteen päivään, usko elämään, jonka perimmäinen siemen on usko itseensä ja sitoutuminen pitää huolta omasta hyvinvoinnista, joka lopulta tukee myos suuremman yhteisön hyvinvointia.
 
Käsiteltäviä aihealueita Vegfestissä 22.05.2010 ovat: TERVEYS SISÄLTÄ ULOSPÄIN: KEHO KOKONAISUUTENA JA 5 ELEMENTTIÄ, KEHON PUDISTUS JA RUOKAVALIO, LIIKUNTA SISÄLTÄ JA ULKOAPÄIN (mm. jooga, tai chi, chi kung yms ja juoksu, aerobic yms), HENKISEN HYVINVOINNIN TÄRKEYS (työ, harrastukset, itseilmaisu ja luovuus, sosiaaliset suhteet) JA ITSEHOITO JA ENNALTAEHKÄISY  - JOKAPÄIVÄINEN HARRASTUS ELINVOIMAISEN ELÄMÄN TIELLÄ  - LUONNOLLISESTI.

Tulkattu viittomakielelle.

Klo 14.00
Puheenvuoro: Hampunsiemen suomalaisessa ruokapöydässä
Matti Hallamaa

Miten hampunsiementä voi käyttää monipuolisesti? Tietoa hampun ravinto-ominaisuuksista, kuten täysiarvoisesta proteiinista ja omega-rasvahapoista. Hampun historia Suomessa.

Tulkattu viittomakielelle.

Klo 15.00
Puheenvuoro: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ruokailu
Päivi Mattila

Osaammeko olla viljelijöiden kavereita? - Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ruokailu

Oletko tullut ajatelleeksi, mitä sosiaalisia seurauksia teollinen eläintuotanto aiheuttaa? Etelä-Amerikan maaseuduilla vaaditaan loppua rehusoijaplantaaseille, joista suomalaisetkin eläintilat ovat riippuvaisia.

Entä tomaattien, sitrushedelmien tai papujen alkuperä? Kasvisruoankin tuottaa aina joku jossain. Esimerkiksi ruokapiirit ja maattomien liikkeet laittavat vauhtia rehdille ruokakulttuurille.

Päivi Mattila on yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja paikallisruokakirjailija.

Klo 18.00
Muu: Videoita ja toimintaa

Millaista on suomalainen eläinten tehotuotanto ja mitä sille voidaan tehdä? Vinkkejä järjestöaktiiveilta.

Klo 18.30
Muu: Porkkanamafian tietovisa

Porkkanamafian järjestämä Tietovisa alkaa klo 18.30 ja loppuu ennen illan musiikkiesiintyjä Blazing Soundia.

Klo 20.00
Musiikkia: Reggae Night
Blazing Sound

Blazing Sound
Selektors: Kek-1 & jammyG
Support on the mic: L.JahGun

Blazing Sound ammentaa reggaemusiikkia tunteella kahden selektorin ja yhden mikkimiehen voimin. Tyylejä käytetään niin uudemmasta one dropista ja dancehallista rootsihenkisempään menoon. Verrattaen freesi soundsystem on kerennyt vuoden aikana hostaamaan jo monia klubeja Tampereella eikä muuta Suomeakaan ole unohdettu. Kultaisena ajatuksena on tarjota tanssiväelle sitä mitä halutaan ja mikä saa porukan liikkeelle. Tänä kesänä Blazing Sound toimii isäntänä kesän paikallisesti isoimmassa alan tapahtumassa Finlaysonilla.

http://www.facebook.com/group.php?gid=48523326692&ref=ts

Ilmainen sisäänpääsy!

Muutokset mahdollisia.

Klo 22.00
Musiikkia: Vegfest jatkokeikka
Grillin' Willie and the Vegetarians, Pharaoh Pirttikangas, Surffiveikot

Grillin' Willie and the Vegetarians

http://www.myspace.com/grillinwillie

Pharaoh Pirttikangas

http://www.myspace.com/pharaohpirttikangas

Surffiveikot

http://www.myspace.com/surffiveikot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Muutokset mahdollisia.

Klikkaa suuremmaksi:

Sunnuntai

Festivaalialue

Lastenohjelmaa: Eläinpukuisia hahmoja

Festivaalialueella pääsee tekemään tuttavuutta eläinpukuisten hahmojen kanssa!
 

Lastenohjelmaa: Posetiivari festarialueella

Festivaalialueella voi nähdä ja kuulla posetiivari Jari Lassilan posetiiveineen ja seurata hänestä tehtävän muotokuvan valmistumista.

Lastenohjelmaa: Sunnuntai on lapsellisten päivä

Sunnuntaina paljon ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille! Klikkaa kuvaa isommaksi.

Klo 10.00
Muu: Viittomakielinen opastus

Viittomakielinen opastus Info-teltalla su 10-16.

 
Klo 11.00
Muu: Myyntikojut aukeavat

Klo 12.00
Lastenohjelmaa: Savityöpaja

Viheralueen Savityöpajalla esillä Nukkeryhmä Kummajaiset: Vedenhenki, Mustasulka, Kierosilmä ja Vuortenvartia toivottavat tervetulleeksi tutustumaan. Voit myös valmistaa savesta oman Hahmon.

Klo 16.30
Muu: Tampereen Kasvisperheiden tapaaminen

Torilla voi tavata muita kasvissyöjäperheitä Tampereen Kasvisperheiden tapaamisessa. Kokoontuminen Info-teltalla.

Pääteltta

Muu: Kierrätystori

Onko sinulla lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja, joita ei enää käytetä? Tuo ne kierrätystorille ja vaihda ne johonkin sinulle tarpeelliseen.

Klo 10.00
Muu: Brunssi
Kahvilan antimet ja Dj Jere Dangerous
Aloita sunnuntai leppoisasti, tule brunssille! Kahvilasta siis maukasta aamiaista ja taustalla soi Dj Jere Dangerousin (http://www.myspace.com/jeredangerous) musiikki. Brunssitarjoilu kestää alustavasti klo 13 asti.
Klo 12.00
Puheenvuoro: Kuinka eläinten hyvinvointia mitataan
Anna Valros
Anna Valros (FT) on kotieläinten hyvinvointitieteen professori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii eläinten, erityisesti sikojen ja kanojen, käyttäytymistä ja hyvinvointia ja perehtyy tällä hetkellä mm. käyttäytymishäiriöiden kehitykseen, taustaan ja seurauksiin liittyviin kysymyksiin.

http://www.joensuu.fi/polle/tutkijat/index.html

Klo 12.00
Lastenohjelmaa: Askartelupajat

Ohjelmateltassa voi osallistua erilaisiin puuhapajoihin koko päivän klo 12-18. Esimerkiksi pinssipajassa painetaan hienoja pinssejä ja korupajassa askarrellaan hauskoja koruja pavuista. Animalian possupajassa lapset piirtävät, värittävät ja leikkaavat kuvia possuista. Valmiit possut liimataan maalaismaisemaan, jossa possut saavat vapaasti kirmata yhdessä. Paikalla on myös kasvomaalari, neulegraffitin etsintä/aarteenmetsästys ja paljon muuta puuhaa. Pajat ovat muuten ilmaisia, paitsi kasvomaalauksesta peritään pieni maksu.

Klo 13.00
Puheenvuoro: Superfoods / superruoat
Jaakko Halmetoja
Jaakko Halmetoja (personal trainer, superfood-asiantuntija) käy superfood-luennollaan läpi erittäin ravinnerikkaiden eksoottisten ruoka-aineiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia kasviperäisen ruokavalion tukena. Luvassa informaatiota mm. maailman proteiinipitoisimmista kasvikunnan ruoka-aineista ja huippuravinteikkaista herkutteluideoista.

* Pohjustus superfood-aihealueeseen - mitä superfoodit ovat ja voiko niistä olla sinulle jotain hyötyä?
* Superfoodit - raaka kaakao, goji-marja, maca ja spirulina
* 3 helpointa ja herkullisinta käyttötapaa esitellyille superruoille

Tulkattu viittomakielelle.

Klo 14.00
Lastenohjelmaa: Taikashow ja ilmapalloeläimiä
Tero Taikuri

Tero Taikurin taikashow on hauska ja jännittävä esitys, joka takuulla jää mieleen! Shown jälkeen Tero taiteilee ilmapalloeläimiä.

Klo 15.00
Keskustelu: Kasvissyöjäperheiden arki -keskustelu
Riina Simonen, Ville Idström, Pihlajan päiväkoti, Maisa Nevalainen, Minna Komulainen

Miten sopivat yhteen kasvissyönti ja perhe-elämä lasten kanssa? Puhujat kertovat omista kokemuksistaan, jakavat vinkkejä ja vastaavat yleisön kysymyksiin.

Riina Simonen on 33-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, vegaani sekä eläin- ja ympäristöaktiivi. Riinalla on 1-vuotias lapsi, Aleksanteri, joka on ollut syntymästään asti vegaani. Myös Riinan puoliso ja lapsuudenperhe ovat vegaaneja.

Pihlajan päiväkoti sijaitsee Kovistonkylässä Tampereella. Tässä omakotitalossa toimivassa kodinomaisessa, steinerpedagogisessa päiväkodissa on neljätoista lasta. Pihlajassa tarjoillaan lapsille luomukasvisruokaa. Ruoka valmistetaan päiväkodin omassa keittiössä, joten myös lapset pääsevät osallistumaan ruoanlaittoon.



Maisa Nevalainen on Kasvisperheet-vertaisryhmän vetäjä Tampereen Napapiirillä.

Klo 17.30
Muu: Vegfestin loppusanat
Järjestäjät

Festivaalin järjestäjät pitävät viimeisen puheenvuoron ja kiittävät osanotosta.

Kabinetti

Elokuva: Videoita ja naksuja

Näytämme useita kasvissyöntiin ja eläinten oikeuksiin liittyviä elokuvia päivän kuluessa. Pikkupurtavan sponsoroi Runsaudensarvi.

Klo 11.00
Elokuva: Simply Raw: Reversing Diabetes in 30 Days

Kiehtova dokumenttielokuva raakaravinnosta. Seuraamme kuutta "parantumattoman" diabeteksen kanssa elävää amerikkalaista, kun he kokeilevat raakaravintoa kuukauden ajan ja huomaavat voivansa vähentää tai jättää pois insuliinin käytön. Kieli englanti, ei tekstitystä. Kesto 1h 30min.

Klo 13.00
Elokuva: Earthlings

Shaun Monsonin ohjaama palkittu kokopitkä dokumenttielokuva Earthlings kertoo ihmiskunnan suhteesta maapallon eläimiin ja luontoon. Se osoittaa ajatuk- sia herättävällä tavalla, kuinka laajamittaisesti ja monin tavoin yhteiskunnas- samme hyväksikäytetään eläimiä usein vain taloudellisen hyödyn tähden.

Piilotettujen kameroiden avulla tekijät ovat onnistuneet kuvaamaan modernien tehotuotantofarmien arkipäivää. Myös viihde, urheilu, muoti ja tieteellinen tutkimus näyttäytyvät tämän elokuvan myötä täysin uudenlaisessa valossa. Elokuvan kertojana toimii näyttelijä Joaquin Phoenix ja taustalla kuullaan Mobyn musiikkia. Elokuvan kesto on 1h 35min ja se on valmistunut vuonna 2003. Kieli englanti, tekstitys suomeksi.

Varoitus: Elokuva sisältää voimakkaita kohtauksia ja voi herättää ajatuksia.

Klo 15.00
Elokuva: 4 hyvää syytä alkaa kasvissyöjäksi

Lyhytelokuvassa esitellään neljä hyvää syytä alkaa kasvissyöjäksi: eläinten olot, eläinten oikeudet, ympäristö ja terveys. Kesto 21min, kieli suomi, ei tekstitystä.

Klo 15.20
Elokuva: Behind the Mask

Keitä ovat eläinten vapauttajat ja miksi he uskovat lain rikkomisen olevan paras tapa auttaa eläimiä? Mikä inspiroi heitä haastamaan vallitsevat normit ja taistelemaan eläinten puolesta haukkumisen ja halveksunnan uhallakin?

Ohjaaja Shannon Keithin elokuva Behind the Mask kertoo avoimesti ihmisistä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä ja kohtaamaan vankilatuomiot ja jopa kuoleman periaatteidensa puolesta.

Kesto 1h 12min. Kieli englanti, tekstitys suomeksi. (Alkaa heti edellisen elokuvan päätyttyä.)

Maistatusteltta

Klo 10.45
Maistatus: Superfoodeja ja raakasuklaata
Cacao Flow / Tommi Asikainen

Suklaata voi tehdä kuumentamattakin, nam nam!

Klo 13.00
Maistatus: Leivonnaisia
Raisa Kettunen

Herkku-keittokirjailija Raisa Kettunen maistattaa leivonnaisia.

Klo 15.15
Maistatus: Life Food raakaravintoruokia
Ekolo

Pikkuteltta

Klo 11.00
Lastenohjelmaa: Satutuokio
Päivi Itäpuro

Klo 12.00
Lastenohjelmaa: Musiikillinen satupaja
Krisse Sydän, Muru Kissa ja Teija Lehto

Musiikillisessa satupajassa Krisse Sydän ja Muru Kissa kertovat lapsille musiikilla maustettuja tarinoita. Mukana myös folk-yhtye Jeepeistä tuttu Teija Lehto.

Klo 13.00
Lastenohjelmaa: Satujooga
Om Yoga -koulu

Om Yoga -koulu johdattaa lapset satujoogan saloihin!

Klo 14.00
Lastenohjelmaa: Musiikillinen satupaja
Krisse Sydän, Muru Kissa ja Teija Lehto

Musiikillisessa satupajassa Krisse Sydän ja Muru Kissa kertovat lapsille musiikilla maustettuja tarinoita. Mukana myös folk-yhtye Jeepeistä tuttu Teija Lehto.

Klo 15.00
Lastenohjelmaa: Satujooga
Om Yoga -koulu

Om Yoga -koulu johdattaa lapset satujoogan saloihin!

Klo 16.00
Lastenohjelmaa: Satutuokio
Päivi Itäpuro

Klo 17.00
Lastenohjelmaa: Satutuokio
Päivi Itäpuro

Luentosali

Klo 11.00
Puheenvuoro: Lasten vegaaniruoka - asiaa ravitsemuksesta
Johanna Kaipiainen

Lapsi ei tarvitse eläintuotteita kasvaakseen ja kehittyäkseen. Monipuolinen vegaaniruoka antaa hyvän pohjan terveelle elämälle myös aikuisena.

Puhujana Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiainen (ETM).
 

Klo 12.00
Puheenvuoro: Veganismin ABC
Mikko Suomalainen
Luento tutustuttaa veganismin perusteisiin. Aiheisiin kuuluvat muun muassa veganismin taustalla olevat motiivit, vegaanin ravitsemus ja käytännön toteutus ruokavinkkeineen. Mikko Suomalainen on Vegaaniliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Klo 13.00
Puheenvuoro: Eläinten tehotuotanto Suomessa
Kristo Muurimaa

Musiikkisali

Klo 11.00
Keskustelu: Kasvisruokakulttuurit maailmalla

Millaista kasvisruokaa syödään eri maissa? Miten eri kulttuurit suhtautuvat kasvissyöntiin? Millaista on olla kasvissyöjä esimerkiksi Chilessä? Vapaata keskustelua aiheesta.

Klo 12.00
Puheenvuoro: Why Go Vegan? (englanniksi)
Narayan Subramaniyam

Käymme läpi neljä pääsyytä veganismiin: eettiset syyt, terveys, ympäristö ja globaali ruokakriisi. Puhujana tutkija Narayan Subramaniyam. Englanniksi.

Klo 14.00
Puheenvuoro: Keräilijäpuutarhurin elämäntapa
Ossi Kakko
Ossi Kakko (dokumentaristi ja keräilijäpuutarhurin elämäntavan opiskelija) kertoo mm. keräilijäpuutarhurin elämäntavasta, metsäpuutarhataloudesta, vegaanisesta luomuviljelystä ja omavaraistalouden kokemuksista.

Tulkattu viittomakielelle.

Klo 15.00
Puheenvuoro: Raakaravinto pähkinänkuoressa
Jaakko Halmetoja

Jaakko Halmetojan luento käsittelee elävän-/raakaravinnon ideologiaa, hyötyjä ja käytännön toteuttamista. Luento tarjoaa jokaiselle informaatiota ja näkökulmia ravinnon prosessoinnin vaikutuksista ravinnon laatuun ja ravinnerikkauteen. Aihealueina mm.

- Mikä ihmeen raakaravinto?
- Evoluutio näkyy elimistössämme - ravinnon alkuperäisyys ja laatu
- Raakaravinnon plussat ja miinukset - miksi raakaravintoa?
- Kuinka käytännössä?

Kahvila Runo

Klo 11.00
Muu: Vegaaniliiton aktiivikokous

Vegaaniliiton aktiivikokous kaikille Vegaaniliiton toiminnasta kiinnostuneille, Kahvila Runon (Ojakatu 3) yläkerrassa.

Klo 18.00
Vegfest 2010 päättyy